Kotitreenit auttoivat 34-vuotiasta Susannaa löytämään liikunnan ilon, pudottamaan noin 7 kiloa ja parantamaan unen laatua. Aiemmin tekeminen olivat jääneet toistuviksi aloituksiksi, mutta Vahvempi Sinä -vuosivalmennuksessa Susanna sai otten säännöllisestä liikunnasta, syömisestä ja motivaation jatkaa. Painonpudotuksen lisäksi hänen hyvinvointinsa ja itsetuntonsa ovat vahvistuneet. Lue Susannan kokemuksia kotitreeneistä ja siitä, miten vuoden mittainen valmennus auttoi tekemään liikunnasta mieluisan osan arkea.
Susannan kokemuksia Vahvempi Sinä - vuosivalmennuksesta
Susanna, 34 vuotta · Kotitreenit · Arvio valmennukselle 5/5
Susannan elämäntapamuutos alkoi halusta löytää liikuntaan ja syömiseen säännöllisyyttä. Pikkulapsiarjen aikana painoa oli kertynyt, eikä Susanna ollut aiemmin kokenut itseään liikunnalliseksi.
Hän oli kokeillut useita lyhyitä valmennuksia, mutta liikunnasta ja syömisestä oli vaikea saada säännöllistä otetta. Jatkuva alusta aloittaminen alkoi kyllästyttää.
Vahvempi Sinä -vuosivalmennuksessa Susanna löysi viimein tekeiseen jatkuvuutta. Liikunnan ilo löytyi aikuisena, ja vähitellen kotitreeneistä tuli tärkeä osa hänen elämäänsä.
”Olen vihdoin saanut liikunnan isoksi osaksi arkea, en osaa enää olla tekemättä treenejä.”
Vuosivalmennus auttoi löytämään säännöllisen treenirytmin
Vahvempi Sinä -vuosivalmennus auttoi Susannaa tekemään kotitreeneistä ja säännöllisestä syömisestä pysyvämmän osan arkea. Nanan treenit, ruokaohjeet ja valmennustyyli olivat hänelle tuttuja jo aiemmista lyhyistä valmennuksista.
Susanna oli pitänyt niistä, mutta jatkuvuus ja pidempään jatkuva ote liikunnasta ja syömisestä oli jäänyt puuttumaan. Vuosivalmennukseen lähteminen oli päätös, johon piti uskaltautua.
”Lopulta uskalsin ostaa vuosivalmennuksen, jonka jälkeen se oli menoa!”
Pidemmässä valmennuksessa Susanna sai viimein kiinni säännöllisestä liikunnasta. Treenit alkoivat kulkea, ja samalla löytyi liikunnan ilo, joka sai palaamaan harjoitusten pariin.
”Vuosivalmennuksen aikana sain otteen säännöllisestä liikunnasta ja syömisestä. Treenit kulkee todella hyvin ja olen löytänyt ilon treenaamiseen ja en enää osaa olla tekemättä niitä.”
Aiemmin toistuneiden aloitusten tilalle löytyi tapa harjoitella, joka tuntui omalta ja jota Susanna halusi jatkaa.
Nanan ohjaamat kotitreenit toivat motivaatoita ja liikunnan iloa
Ohjatut kotitreenit olivat Susannalle tärkeä syy siihen, että treenaamisesta tuli säännöllistä ja innostavaa. Hän oli kokeillut myös muiden tarjoajien lyhyitä valmennuksia, mutta palannut uudelleen Nanan treenien pariin.
Kotona harjoitellessa Susanna arvostaa erityisesti sitä, että Nana tekee treenin mukana ja kannustaa koko harjoituksen ajan.
”Nanan kotitreenit ovat aivan parhaita, koska Nana treenaa ja tsemppaa koko treenin mukana.”
Kotitreenien sopiva vaihtuvuus auttoi pitämään motivaatiota yllä. Susannan mielestä ohjelmien vaihtumisen tahti on toimiva: samoja harjoituksia tehdään tietyn viikkomäärän ajan ennen seuraavaan ohjelmaan siirtymistä.
Treenit eivät vaihdu liian usein, vaan tuttujen harjoitusten tekemiseen jää aikaa.
Tiukka, mutta lempeä valmentaja ja yhteisön tuki auttoivat jatkamaan
Vahvempi Sinä -valmennuksessa Susanna arvostaa myös Nanan kannustusta ja valmennusyhteisön tukea. Nanalta ja muilta valmennettavilta voi kysyä neuvoa, ja valmentajan tapa tsempata on jäänyt erityisesti mieleen.
”Nanan kannustaminen ja tsemppaaminen on ihan omaa luokkaansa. Nana on tiukka, mutta kuitenkin lempeä koutsi.”
Susannalle toimiva kokonaisuus on rakentunut ohjatuista kotitreeneistä, sopivasti vaihtuvista ohjelmista sekä kannustavasta valmennusilmapiiristä.
Kotitreenin tulokset - noin 7 kiloa kevyempi, parempi uni ja vahvempi itsetunto
Susannan kotitreenien ja elämäntapamuutoksen tulokset näkyvät noin 7 kilon painonpudotuksena, parempana unena ja kohentuneena hyvinvointina.
Valmennuksen aikana Susanna on seurannut syömistään aiempaa tarkemmin, mutta samalla leppoisammalla otteella. Matkaan on mahtunut myös huteja, eikä kaiken ole tarvinnut mennä täydellisesti, jotta tuloksia on syntynyt.
”Huteja on tullut, mutta niin taitaa olla tuloksiakin. Paino on tippunut kokonaisuudessaan noin 7 kiloa ja senttejä lähtenyt.”

Susannan kokemat muutokset valmennuksen aikana:
-
Paino on pudonnut noin 7 kiloa, ja myös senttejä on lähtenyt.
-
Uni on parantunut huomattavasti.
-
Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kohentunut, ja oma olo tuntuu paremmalta.
-
Itsetunto on vahvistunut, ja Susanna uskaltaa olla ylpeä saavutuksistaan.
-
Kotitreeneistä on tullut säännöllinen osa arkea, jota hän haluaa jatkaa.
Susanna on saanut pudotettua kiloja, jotka olivat aiemmin tuntuneet olevan todella tiukassa.
Painonpudotuksen lisäksi erityisen merkityksellistä on ollut muutos omassa olossa ja suhtautumisessa itseensä. Susanna nukkuu paremmin, voi paremmin ja osaa arvostaa omaa edistymistään.
”Olo kaikin puolin on paljon parempi, nukunkin huomattavasti paremmin ja vihdoin olen jopa uskaltanut olla ylpeä omista saavutuksista.”
Kotitreeneistä löytyi liikunnan ilo - seuraavaksi ehkä kuntosalille
Kotitreenit ovat auttaneet Susannaa löytämään liikunnan ilon ja rohkeutta tavoitella uusia asioita. Hänellä on edelleen tavoitteita, joita kohti hän haluaa edetä, mutta nyt hän kokee olevansa oikealla tiellä.
Tähän asti Susanna on harjoitellut kotona. Liikunnasta innostuminen on herättänyt myös ajatuksen siitä, että jossain vaiheessa voisi uskaltautua kuntosalille.
”Aion ilman muuta jatkaa samaa rataa! Tähän asti olen tehnyt kotitreenejä, mutta saatan uskaltautua salillekin jossain vaiheessa. En voi muuta kuin kiittää Nanaa, tämä on ihan parasta! ❤️”
Susannan kokemuksessa hienoa on se, että liikunta ei enää tunnu jatkuvalta uudelleen aloittamiselta. Siitä on tullut jotain, jota hän tekee mielellään ja jonka parissa hän haluaa kehittyä.
Nanan ajatuksia Susannan muutoksesta
Susannan palautteessa mua ilahduttaa erityisesti se, että hän uskaltaa olla ylpeä omista saavutuksistaan. Siihen on todellakin aihetta!
Susanna on löytänyt liikunnan ilon, saanut treenit osaksi elämäänsä ja huomannut muutoksen myös omassa olossaan. Painoa on pudonnut, uni on parantunut ja oma hyvinvointi tuntuu vahvemmalta.
Mä toivon, että moni muistaa myös Susannan ajatuksen siitä, että huteja on tullut ja silti tuloksia on syntynyt.
Uusien tapojen opetteluun kuuluu monenlaisia päiviä. Vuosivalmennuksessa on aikaa harjoitella, kysyä ja löytää sellainen rytmi, jonka pariin pystyy palaamaan myös silloin, kun kaikki ei mene suunnitelman mukaan.
Susanna kertoo, ettei ollut aiemmin kokenut itseään liikunnalliseksi. Siksi on erityisen hienoa kuulla, miten mielellään hän nyt treenaa.
Liikunnan ilo voi löytyä aikuisenakin, ja mä toivon, että Susannan tarina rohkaisee sua antamaan itsellesi mahdollisuuden löytää se. 🫶🏽
💜: Nana
Haluaisitko sinäkin löytää liikunnan ilon ja oma treenirytmin?
Haluaisitko sinäkin löytää liikunnasta jotain, jota tekee mieli jatkaa?
Vahvempi Sinä -vuosivalmennus auttaa rakentamaan säännöllistä liikuntaa ja hyvinvointia omaan arkeen sopivalla tavalla.
Vahvempi Sinä -vuosivalmennuksessa saat Nanan ohjaamat kotitreenit, tukea syömiseen sekä valmentajan ja yhteisön kannustusta. Vuoden mittaisessa valmennuksessa on aikaa opetella uusia tapoja ja vahvistaa niitä osaksi omaa elämää.
Tutustu Vahvempi Sinä -vuosivalmennukseen.

Tutustu myös muihin Nanafit verkkovalmennuksiin
Valmennuksissani keskitytään siihen, mikä oikeasti toimii pitkällä aikavälillä. Tavoitteena on pysyvä elämäntapamuutos, jonka avulla voit saavuttaa tavoitteesi ilman kaikki tai ei mitään -tekemistä tai jatkuvaa uudelleen aloittamista.
Olipa tavoitteesi painonpudotus, kiinteytyminen, lihaskunnon kehittäminen tai kokonaisvaltainen hyvinvointi, löydät valmennuksista juuri itsellesi sopivan vaihtoehdon.
Ps. Haluatko testata kotitreeniä?
Nappaa Nanan ilmainen kotitreeni, jossa pääset tekemään tehokkaan 46 minuutin koko kropan lihaskuntotreenin X-shape-painotuksella. Treeni sisältää alku- ja loppuverryttelyn sekä ohjatun harjoituksen, jonka voit tehdä kotona silloin, kun sinulle sopii.